sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Black and White

Hopeasta kieputettu osa pääsi rannekorun keskipisteeksi. Kivinä valkoinen puukoralli ja musta laavakivi, lukko ja välihelmet Balin hopeaa.
Korvakoruja itsetehdyistä hopeaosista ja makeanveden helmistä. Oikean puoleiset helmet meinasivat mennä heti kättelyssä Nerik kätköihin, ihanan rosoisia valkeita palleroita =) Hädin tuskin sain napattua kokonaiset kaksi käyttöön. Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.
Posted by Picasa

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Savukvartsi möllyköitä

Ei pitänyt näitä kiveksiä tähän tulla. Alkuperäinen vaihtoehto oli viistehiotut ovaalit savukvartsit. Kun otin nauhan pussista ne oli luokattoman huonoja. Sameita, naarmuisia ja osa rikkinäisiä, koko nauhasta olisin kelpuuttanut vain yhden helmen käyttöön. Laitoin asiasta palautetta helmikauppiaalle, palautusoikeus oli tietenkin jo umpeutunut. Olinhan tilannut nämä jo marraskuussa. Vastauksenkin sain, se meni kutakuinkin näin, että hinnat ovat mitä ovat, ovathan nämä jo kalliita materiaaleja hankkiessa. Summa summaarum, eli mun olisi pitänyt ymmärtää, että jos nauha maksaa 9,25€ se ei ole laadukas??? Tuli siinä yhdelle helmelle hintaa.

Kaivelinpa sitten Nerik kätköistä, ihanaakin ihanammat Helmiliinalta ostetut savukvartsi möllykät.

Yksi koru ja monta kuvaa. Eli savukvartsi möllyköitä, hopeaa ja iso HillTribe sydän.

Tällä kertaa lenkit pintakuvioitu valssilla. Tässäpä lähikuvaa.
Ja vielä pari.


Yhdet korvikset vielä, näissä hopeaa ja swarovskin 8mm biconet, sävy mocca. Näissä näkynee toi pintakuviointi parhaiten.

Lähettäjä Amalian Aarteet

perjantai 16. tammikuuta 2009

Kokeiluja ja korviksia

Mulla jää useimmiten korvakorut kuvaamatta. Nyt sain aikaiseksi kuvata, kun kokeilussa oli mulle uusi tekniikka. Eli muutamat korvakorut, hopeasta, kivinä Karneoli ja Aragoniitti. Alimmaisena tekniikkakokeilun seuraksena korun osia. Mitä heistä tulee isona, sitä ei vielä tiedä. Alunperin idea kirjasta jonka sain PikkuMyyltä synttärilahjaksi. Toteutus vaan vähän kesti.
Lähettäjä Amalian Aarteet



sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Skorpionin salaisuudet

Idea ja inspiraatio koruun on lähtöisin Pikkumyyn ravunkääntöpiiristä. Korun tein sentään ihan itse ;) Ihastuin oitis ketjuun tehtynä 0,8mm langasta. Se oli varsin siro&sievä kun vertailu kohteena oli sama ketjumalli joka olin tehnyt 1mm langasta. Joka on taas aikast massivinen. Kivinä korussa on Sitriini ja Hessoniitti. Kivet ei ole kyllä parasta mahdollista laatua, mutta sisäinen niponi päästi ne koruun, koska olin varsin hullantunut väreihin. (Ihmeiden aika ei siis ole ohi) Rannekorun Skorpioni riipuksen löysin ihan sattumalta, olen saanut sen joskus lapsena. Täytyy kysyä jos äitee muistaisi tarkemmin mistä ja milloin?? Joka tapauksessa kiillotusrummussa riipus sai ihan uuden kuosin ja niin päättyi sitten rannekoruun. Näistä aineksista sitten syntyi Skorpionin salaisuudet, kas tässä kuvattu yhdessä ja erikseen.




Ja sori jos otsikon mukaisesti luulit lukevasi täältä jotain salaisuuksia, turha toivo ;) Lisäsin tuohon edelliseen postaukseen paremman kuvan jänöjussin tekemästä lumijäniksestä.
Posted by Picasa

perjantai 9. tammikuuta 2009

Lady in red

Hippasen pikkasen on ollut käsi pakkolevossa. Ennen joulua kutomukset ym. puuhastelut rasittivat rannetta niin, että lopulta ei edes kahvipannu pysynyt kädessä. Ei se ihan kunnossa ole vieläkään mutta paranemaan päin.
Kuva on taas sieltä samasta osoitteesta kuin edellisetkin. Ehkä mä joskus opin ja ehkä mä joskus löydän sen kameran ohjekirjan.
Mut tää on ihan mahrottoman hiano, on, on, uskokaa pois. Ketju on piinaa 1mm hopealangasta ja 3mm lenkeillä. Riipus on tehty 1,5mm hopealangasta ja pohja siihen 0,4mm levystä. Punainen simpukankuori(?)helmi tarttui näppeihin Tampereen messuilta, Suomen Jalokivituotteen osastolta. Ihan ens yrittämällä ei toi riipuksen kehys onnistunut, vasta neljännen version hyväksyin.


Katso jäniksen loikkaa, jänis on tehnyt sen..... Kattokaas ku meil päi jäniksetki o iha ältsin taitavii. Tällätis ne käy tekees lumienkeleit vai jäniksii vai mitä se nyt oli. Hitsit mä olisin halunnut nähdä tämän ;) Tsipaappa duida, jänis loikkii pihan poikki, oho veti lipat, nou hätä ja matka jatkuu...
Posted by Picasa

Lisäänpä tähän vielä toisen kuvan, kun eilen ymmäsin kuvata sen yläkerran ikkunan kautta.
Lähettäjä Amalian Aarteet