lauantai 30. toukokuuta 2009

YO-lahja

Tämän setin tein kummitytölle ylioppilaslahjaksi. Materiaalit hopea, akvamariini ja hennon vaaleansininen mv-helmi. Uskokaa tai älkää mutta nämä oli jo eilen valmiina ;) Kuvat on kylläkin räpsitty yön pimeinä tunteina. Onhan näitä soikeita renkuloita nähty täällä ennenkin, muttei kuitenkaan näillä kivillä.



Pitihän tietenkin se korttikin olla, tämän tekaisin vasta tänään aamupäivällä.
Posted by Picasa

torstai 28. toukokuuta 2009

Opettajalle mukavalle.....

Se on pojan peruskoulu liki päätöksessään ja opettajalle piti kekkasta jotain lahjan tynkää. Luokanvalvoja on käsityönopettaja ja jotain aiheeseen liittyvää piti olla lahjakin. Idean näihin sain taas vaihteeksi yön pimeinä tunteina. Toteutuksessa tuli tuhottua pikkaisen hopealankaa, ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. (Korviksissa on siis lankakerät ja puikot, ihan vaan selvennykseksi ;)

Posted by Picasa

Ikuisuus projekti ja tuliaisia

Tämä harjoitelma on tehty tompakkilangasta liki puolitoista vuotta sitten.
Ja tämä hopeisena on väännetty samoihin aikoihin. Luulinpa haluavani tähän kehykset ympärille. Mutta kun nyt otin tämän uudestaan käsittelyyn, olisi kehykset olleet ehdottomasti liikaa.
Eli vain lukko puuttui.
Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä. Helmeit Duplinist =D Vaiks mitä ihaneit, turmaliinii, 8mm granaateit, pitsiakaattii, tuntematon viistehiottu, vuorikristallia vaikka missä muodossa ja ametisteit. Eiks oo tosi ystävä, kun kantaa helmeit reissust selkävääränä =D Hali, muisku, rutistus ja iso KIITOS!!
Posted by Picasa

lauantai 23. toukokuuta 2009

Nappei ja kukei ja.....

Tylsyyden multihuipentuman vallitessa, vääntelin hopeitua kuparilankaa kukiksi, lisäilin napit ja kiinnitin rintakorupohjaan. Vastaaviin en ole missään törmännyt, mikä ei tietenkään tarkoita etteikö tämäkin olisi jo "keksitty". Idea kun on varsin yksinkertainen. Hauskoi kesäkukei silti.

Ja siitä se ajatus sitten lähti, hopealanka vääntyi kukanmuotoon ja korvakoruiksi. Kuvausteline väännetty rautalangasta, seuraavaksi esiteltävien korvistelineiden jälkimainingeissa.

Heh, idea korvistelineeseen lähti orange country choppers ohjelmasta. Ne teki sissy barin moottoripyörään jossa oli samaa muotoa. Koitin googlettaa kuvaa siitä, muttei tärpännyt. Tää eka on protoversio ja tämän vääntämiseen tarvittiin raakaa voimaa tahdonvoiman lisäksi. Materiaali kun on 3mm galvanoitu rautalanka.

Ja tässä sitten lopullinen versio. Mustaa rautalankaa en ole löytänyt vahvempana. Tämä on 1,8mm lankaa, laitoin sitä tuplana ja kieputtelin ohuemmalla rautalangalla yhteen.
Posted by Picasa

torstai 14. toukokuuta 2009

Värikimara

Kakkara ja kellokukkakorviksia, kukat lucite muovia ja muut osat hopeaa. Ei värillä oo väliä kunhan on mistä valita ;D
Enpä olisi uskonut ihastuvani tähän materiaaliin. Korvikset on tosi keveitä ja valossa värit on kauniisti läpikuultavia.









Posted by Picasa

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kieputtelu kokeiluja

Nämäkin on olleet pitkään to do listalla. Tulokseen en tietenkään ole sataprosenttisen tyytyväinen, nipo kun olen ;) Ja kuviin vielä vähemmän.

Ensimmäisessä kivinä granaatit ja swarot. Tuo riipusosa on kooltaan n. 10x15mm.



Ja näissä taitaapi olla.... jotku muut kivet... alkuperämaa Satuhelmi, luulisin. Tulipahan kokeiltua ja harjoittelun varaa on.



Posted by Picasa




Sain tunnustuksia oikein tuplana, kiitos Tiina. Ja ole just niin lapsellinen että nämä ilahdutti minua ja lapsenomaista mieltäni.




Jakelen näitä eteenpäin, kun työnteolta ehdin.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Äidille

Tämän kanssa sitten meinasikin tulla jo ihan oikeasti kiire ;) Hipsin eilen illalla noin klo.21.30 yläkertaan korunteko puuhiin. Ja ainut olemassa oleva suunnitelma oli että käytän koruun turkooseja. Siitä se sitten muotoutui tekiessä. Aamulla piti sahata lenkkejä lisää ja koska aikaakin oli "ruhtinaallisesti" niin tein sitten vielä rannekorun settiin ja toiset korvikset. Setti oli valmiina tänään aamupäivällä klo.11.00. Sitten pitikin kiireen vilkkaan mennä kakun koristelu puuhiin.

Ja mullahan ei koskaan karkaa mopo käsistä, ei sitten niin missään muussa kuin kaikissa asioissa =) Niiden pojan synttäreiden jälkeenhän me käytiin siellä Tampesterissa. Kappas vaan, meidän Pappa (mun isä) oli muuttanut Ullan unelmien naapuriin. Sieltä sitten tarttui mukaan "parit" kukkamuotit. Kukkat on tehty vaaleasta marsipaanista ja värjätty punaisella tomuvärillä.

Enkä sitä minäkään jäänyt lahjattomaksi. Sain nää vaalenpunaiset Reiskat ja uuden Dremelin. Vanhasta puuttui tuo kynä osio ja se lisätarvikkeena olisi maksanut lähes yhtäpaljon kuin koko setti.
Posted by Picasa

torstai 7. toukokuuta 2009

Eikä tullut edes kiire

Mummu tuskin seikkailee blogistaniassa, niin eiköhän tämän kuvan uskalla jo julkaista täällä. Alkuperäinen idea oli jotain ihan muuta, mutta keskiviikkoa vasten yöllä sain mielestäni hyvän idean. Teen Mummulle äitienpäivälahjaksi rintakorun jossa on kivet hänen lasten syntymäkuukausien mukaan. Ja pitikös kahdeksasta kekarasta neljän olla syntynyt helmikuussa = kivi ametisti jota mulla ei tietenkään ollut. Sain kuin sainkin puuttuvat ametistit tänään iltapäivällä postissa, kiitos Helmisopille. Muut kivet korussa on vuorikristalli, turkoosi, tummanvihreä turmaliini ja granaatti. Nyt koru on kiikutettu postiin ja toivotaan parasta että ehtii huomiseksi perille.

Äitikoru Mummulle



Hauska sattuma vaihteeksi, PikkuMyy väsää samaan aikaan kaulakorua jossa keskiosassa on samaa ideaa kuin tässä rintakorussa. Mä en edes tiennyt mitä PM:llä on tekeillä ja vastaavasti hän tiesi vain että olen tekemässä rintakorua ja tarvitsen ametisteja. Onpa meillä ollut parikertaa aikaisemminkin vastaavanlaisia tilanteita, sama idea ja kuitenkin erillaiset korut. Yks esimerkki hopeatyökurssilta, molemmilla oli lähes samanlaiset luonnokset mukana, pyöreä ja reikä hieman sivussa. Minä tein tämän ja Pikkuinen Myy tämän lukon
Posted by Picasa

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Jotain ihan muuta

Viime päivät on puuhasteltu ulkona. Värkkäiltiin tällaista postilaatikkokatosta. Mun osuudeksi jäi maalaus ja noiden koristereunojen sahaus. Kuva on tarkoituksella ilman postilaatikoita kun niitä on rintarinnan sekalaista sortin sakkia 6kpl. Jospa uuden katoksen myötä saisi naapurit ostamaan samanlaiset laatikot.

Ja kun kerran kuviosaha oli kaivettu esiin, niin tein samantein parit kukkaruukkuset tuohon taustaan. Kukan varret ja terälehdet on väännetty rautalangasta.
Tekaisin sitten vielä samalla teemalla uuden tervetuloa ovikoristeen. Viime vuonna tein vähän samankaltaisen ja sehän näytti tältä.
Posted by Picasa