keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Etsauksia

Ekana ihka ensimmäinen tekemäni etsaus. Teemana siis vanha miestenlehden logo joka sattuu olemaan myös hyvän ystäväni nimi. Tämä ystävyys on alkanut jo 11 vuotiaana, vaikkakin siinä ystävyyden alkuvuosina oltiin välillä enempi ja vähempi tukkanuottasilla =) Enää se ei olisikaan mahdollista, kun tuon ystävän tukkamalli on samaa muotoa, kuin edes menneen presidenttimme =D Vuosien varrella on jaettu monet ilot ja surut. Nykyään ollaan tekemisissä säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta tiedän ettei sellaista asiaa olekkaan ettenkö voisi tämän kaverin puoleen kääntyä. Ja uskon hänen tietävän asian olevan myös päinvastoin. Tänään Urkki täytti pyöreät neljä & nolla ja kiikutin tämän hänelle lahjaksi.
Tässä sitten etsaus nro. 2, joka päätynee jossain vaiheessa johonkin koruun.
Posted by Picasa
Ensimmäisen kerran kiinostuin etsauksesta jo koruilun alkuvaiheessa. Kun siitä oli ohjeita Upeat, helpot, korut kirjassa. Se sitten jäi kun tarvittavia aineita ei tuntunut suomesta löytyvän. Joku aika sitten Katri esitteli blogissaan hienoja etsauksia, niin muistui tämä(kin) tekniikka mieleen. Ja nyt syksyllä korukurssin taas alkaessa, PikkuisenMyyn kanssa kerrottin opettajalle haluavamme etsata. Kiltti ope tilasi vartavasten aineet ja tussit meille.

14 kommenttia:

  1. Wow!
    Etsaus on mullekin ollut koruilun alusta alkaen "the thing" jonka haluaisin oppia. En vaan ole saanut hankittua aineita :)
    Ei muuta kuin uusia kehiin, Ama! ;)

    VastaaPoista
  2. Hienoja ovat kyllä.

    Ihan selkeesti teillä on ollut paremmat tussit. Mun piti hakea oikeaa, mutta nyt tiedän mistä saa.

    Mukava opettaja teillä.

    VastaaPoista
  3. Etsaus on minullakin ollut sillä "pitäis" listalla. On ollut siitä saakka kun nimim. Loulou etsasi kuparia. Haluaisin kyllä emaloida ja tehdä miljoona muutakin asiaa. Helmet vie kuitenkin voiton, aina :D

    ps. kyllä joskus kommetoiminen on hankalaa, ei ole kirjautunut ja sitten sekoaa sukkiinsa, melkein tarvii tuota inkariapua sanavahvistukseen ja....mrrr

    VastaaPoista
  4. Hih. Kun nää näkee samassa bloggauksessa, ei voi muuta sanoa kuin että toinen on niin miestenjuttu jotenki, ja toinen on niin yltiönaisellinen. Mie tykkään tosi paljon siitä naisellisesta versiosta.

    VastaaPoista
  5. Innolla odottelen, mitä kaikkea taas saatkaan aikaan... Lupaavalta näyttää =D

    VastaaPoista
  6. Wau! Kaverillesi tehty logonen on upea!

    VastaaPoista
  7. Nää on kyllä vielä paremmat livenä!

    VastaaPoista
  8. Tykkään molemmista, mutta Urkki on kyllä yliveto - varsinkin, kun kerroit korun taustalla olevaa tarinaa!

    VastaaPoista
  9. Hienot etsaukset, kivannäköistä jälkeä!

    VastaaPoista
  10. Onpas hienot etsaukset! :) Hei, hyvää synttäriä!!!

    VastaaPoista
  11. Kaunista katseltavaa.
    Ihailin korujasi, olet taitava.

    VastaaPoista
  12. Acai, kiitos!

    Siina, kiitos! Suurin kompastuskivi tuntuikin olevan aineiden hankinta.

    Katri, kiitos! Vaikkakin mun mielestä ne sun etsaukset oli kyllä varsin onnistuneita, "väärästä" tussista huolimatta. Kyllä tää "oikeakin" tussi häipyy typpihapossa. Urkki laatta on hapotettu kolmeen kertaan, voimakkaamman efektin saamiseksi. Huuhtelin välillä ja piirsin uudestaan.

    Jane, heh, välillä tää on just tota. Ja se pitäis lista on piiiitkä itse kullakin ;)

    Kiitos, PikkuMyy, Tiina ja Mags!!

    Maani,kiitos! Juu, ei oo helppo laji korujen kuvaus ;)

    Kiitos, Miira ja Akvamarin!!

    Kiitos, Tesa!!

    VastaaPoista
  13. Sulta käy kaikki - hienot etsaukset, Amalia! <3

    VastaaPoista