torstai 11. elokuuta 2011

Pöllöillään pöllöillen

Kiitos kaikille ihanille kun olette taas jaksaneet kommentoida <3 Blogien lukeminen on itsellä rajoittunut satunnaisesti yöaikaan ja ei ole siihen aikaan ollut enää mitään järkevää sanottavaa. Kauniita kuvia olen kuitenkin ihastellut.

Edellisen postauksen jälkeen päätin kokeilla pöllökorviksia ohuemmasta hopealangasta. Silmiksi laitoin granaattihelmet. Ja kun ehdin laskea korupihdit kädestä niin puhelin soi, ei sulla olis niitä pöllöjä korviksina.. joo on..valmistui niinkuin sekuntti sitten O.o Menevät samalla korvishaasteeseen, pari 74. Ystäväni Paula antoin näille tarkemman lajimääritykset ;) Tämä on siis viirupöllö.


Ne pöllöt lähti siis samantein matkaan ja sain uuden yhteydenoton pöllölöistä. Riipusta haluttiin ja samalla meni myös korvikset. Mikäs siinä mielellänihän minä teen =) Yöt on tehokasta peliaikaa kaiken muun oheella ja tää koruilu on viimeaikoina rajoittunut juurikin siihen öiseen aikaan. Mitä kaikkea sitä ehtisikään tekemään jos ei aikaa tarvitsisi haaskata nukkumiseen. Tässä siis hopeinen pöllöriipus kera pöllökorvisten ja lajimääritelmä on siis helmipöllö.


Tässä samaiset korvikset vielä yksinään, pienoiset piiperoiset. Menevät nämäkin korvishaasteeseen, pari 73.


Yhdet pöllökorvikset vielä, nyt silminä swaroskin kristallit, toi toinen reppana näyttää kierosilmäiseltä. Korvis haasteen pari 72.



No pöllöillään sitten kun on kerran alettu, pari pöllöriipusta vielä.


Ja sitten piti leikkiä vielä vähäsen, tämä tehty hopeoidusta kuparilangasta ja paljon isompi edellisiä. Huuhkaaja kokoluokaltaan. Nykyisillä hopean hinnoilla ei paljoa huvita aidosta hopeasta testikappaleita tehdä.


owl earrings, owl pendant

Ja mihin se aika sitten häviää, mökillä ihmetellässä ja puuhatessa.


Välillä sumuverhoon kietoutuessa.


Aika menee myös mustikassa, tää kaveri ei tosin kerää vaan syö niitä elämänsä innolla.


Metsässä, siellä on keltaisen kullan satoaika parhaimmillaan.


Kyllähän näitä kerää kun sattuu löytymään, mutta putsata ja käsitelläkin ne täytyy vielä.


Ja hiukan juhlantynkääkin välillä... siihen se kesä on mennyt.


Facebookissa on meneillään Sinellin kesäisin kranssi äänestys, kyllä niin yllätyin kun näin oman tekeleeni siellä. Ihan itse sen olin sinne lähettänyt, en vaan muistanut sitä. Äänestämään pääsee täältä. Käykääpä antamassa äänenne omasta mielestänne kauneimmalle kranssille.
Posted by Picasa

27 kommenttia:

  1. tosi kauniita pöllöjä olet väkertänyt!

    VastaaPoista
  2. Pöllösi ovat tosi suloisia, en ihmettele että ovat niin suosittuja! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania pöllöjä! ♥

    VastaaPoista
  4. Kesä, yleensä vaan aika, hujahtaa niin nopeasti...
    Ihanat ihanat pöllöt, tuo eka pari vei sydämen!

    VastaaPoista
  5. Ihaneita pöllösiä <3 <3 <3
    Huuhkajan design on erittäin onnistunut!

    VastaaPoista
  6. Sä oot kyllä ihan pohjaton ideanikkari! Ihailunkumarrus <3 Huuhkajalla on hieno siipi! Mikä niistä kransseista on sun??

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanaiset naiset <3

    Maani, se on tietekin se kaunein ;) Äänestä sitä.

    VastaaPoista
  8. Mielettömän hienoja pöllösiä! <3 Upea muuten tuo huuhkajan siipi, jäin oikein tuijottamaan.

    VastaaPoista
  9. Miten menetinkään sydämeni.... Mihin se katosi?!?!? Ai jaa, noiden pöllöjen luokse ;)

    VastaaPoista
  10. Ei pöllömpää :D Kivoja kaikki. Mutta tuo kanttarellikori ei voi olla totta!!! Huijaat ;D siellä on kuitenkin sammalta alla... mä oon oikeesti vaan kade !!

    VastaaPoista
  11. Ihania pöllöjä jälleen. Verkkosiipinen pöllö oli kaikista kivoin.

    VastaaPoista
  12. Upeita pöllökoruja sulla täällä :)!

    VastaaPoista
  13. Ihania ovat tekemäsi pöllöt!
    Hieno on kyllä huuhkajakin. :)

    VastaaPoista
  14. Aivan ihastuttavia ja kaikilla oma luonteensa :)

    VastaaPoista
  15. Aivan mahdottoman hienoja pölleröitä! Taas esimerkki siitä, miten voi olla yhtä aikaa tyylikästä ja hauskaa.

    Ja vau, mikä sienikorillinen! Veikkaan Niinan tavoin, että siellä on kyllä sammalta pohjalla! :-D

    VastaaPoista
  16. Hienoa, että pöllöily sai tuulta siipien alle ;) Upea tuo huuhkaja, ja samaten sumukuva. Kanttarellikori on tosiaan kateutta aiheuttava.

    VastaaPoista
  17. Mä niin tykkään noista sun pöllöistä! Täysi pöllö kun olen. :D

    VastaaPoista
  18. Aivan valtavan ihania pöllöjä!

    VastaaPoista
  19. Kiitos muruset <3

    Pöllöily oli tosi kivaa =) Taisi ne viedä minunkin sydämen ;) Näitä tullaan varmaan näkemään jatkossakin.

    Vai sammalia korissa :D

    VastaaPoista
  20. Mahtipöllöjä! Ja toi sumukuva sai haluamaan omalle mökille. Siinä kuvassa on jotain tosi syksyistä mökkifiilistä. Eniten pidin verkkosiipisestä pöllöstä ja kyllä ne punaiset silmätkin oli kivat! Lisää ihanaa pöllöilyä!

    VastaaPoista
  21. Huu, mitä pöllöjä :)
    Viimoisin designi oli ihan huippu !

    VastaaPoista
  22. Ihan mahtavia lankapöllöjä! Todella hienoja!

    VastaaPoista
  23. Tämä helmipöllöidea on mainio.. He on kaikki vallan mahottoman ihQja :))

    VastaaPoista