perjantai 9. syyskuuta 2011

Tunnustuksia ja "neulottuja" koruja

Sain tämän Blog award tunnustuksen Roseberry style blogista, kiitos!
Tässä nyt sitten pitäisi kertoa 10 asiaa itsestään ja jakaa tämä tunnustus 10 blogiin. Yritetääs nyt sitten tunnustella :)

 1. Käsitöiden ja käsillä tekemisen alku oli karu ja kivikkoinen  Kyllä niin muistan eka-toka luokan virkkuutyön. Ketjusilmukka harjoittelu sujui ongelmitta. Mutta kun piti pannulappua alkaa virkkaamaan, niin se siitä kerpeleen tekeleestä tuli aina vaan mallia munakuppi. Ja sitten purettiin ja virkattiin ja purettiin ja virkattiin… Sittemmin on tullut onnistumisiakin ;)

 2. Rakastan aamuja, toivon vain että ne tulisi myöhemmin päivällä. Todellisuudessa olen todellakin aamu ärtsy, ensimmäiseen puoleen tuntiin on turha edes yrittää saada minusta mitään irti. Tämä kuva kertoo kaiken oleellisen. Kiroilevan siilin kaffekuppi mallistosta ei kyseistä kuvaa löytynyt, joten tekaisin sellaisen itselleni posliinitussilla.
3. Koneistoni käy kahvilla =) Ja unohtelen puolikkaita kaffekupposia mihin sattuu, yritän seurata jälkiäni niitä löytääkseni, mutta ei se aina onnistu. Viimeisin mysteerinen kaffekupin arvoitus ratkesi, kun tuli uudestaan asiaa askartelukaapille. Siellä se nökötti ylähyllyn reunalla.

4. Mun kädet ”käy” aina. Jos käsissä ei oo jotain tekelettä, niin sitten tulee vaikka raapusteltua leppäkerttuja kirjekuoren reunaan.

5. Minä kokeilen, minä teen, minä meen perse edellä, puuhun vaikka yritys ois armoton. Ei kuitenkaan mene sormi suuhun, sillä omaan hyvin itsepäisen luonteen. Monesti intoa on enemmän kuin taitoa. Saatan turhautua itseeni matkan varrella, mutta juurikin sen itsepäisyyden avulla homma saatetaan loppuun asti.

6. Tunaroiminen, teen siitä lähes taidetta  Ain sattuu ja tapahtuu… esimerkiksi , vain yhden sormuksen tähden... olen joutunut useasti komiisiin tilanteisiin. Tää onkin oikestaan ainoa osto sormus mitä tulee käytettyä. Tapahtui kerran ABC:llä, olin ottamassa hyllystä jotain kun jäin hyllyyn jumiin. Sormus otti ja takertui hyllyn reunan taakse kiinni. Nykii, nykii ja ei irtoo, koittaa olla niinkuin ei oliskaan. Noh, kun hyllyjen välissä ei ollut enää ketään muuta ei auttanut kuin tunkea myös päänsä sinne hyllyjen väliin että näin missä sormus/minä olen kiinni. Sanomattakin on selvää, että en taas tässä vaiheessa ollut yksin.
7. Nipotinismi se on kaamea tauti. Joka on sisään rakennettu ominaisuuteni… ärsytän sillä lähinnä itseäni. Omissa tekeleissäni vaadin itseltäni täydellisyyttä, joten moni asia tulee tehtyä moneen kertaan, ennen kuin olen tyytyväinen lopputulokseen.

 Mä oon hiton huono näissä tunnustuksissa… 3 jäljellä ja pääkoppa humisee tyhjyyttä. Tää 7 oli jo saavutus sinällään, tunnustukset oli siis tässä The End.

 Voin tunnustella lisää jos mieleesi tulee jotain kysymyksiä, esitä ne tuolla kommentti lootassa niin vastailen parhaan kykyni mukaan.

 Tämähän pitäisi jakaa taas 10 blogiin eteenpäin mikä on mielestäni tylsin osuus. Koska ihania blogeja joita luen on paljon enemmän, enkä taaskaan haluaisi laittaa niitä "paremmuus" järjestykseen. Se on siks toiseks ihan mahdoton tehtävä, koska jokaisessa blogissa on se oma jokin juttu. Laistan ja kierrän tän homman niin, että jos olet lukulistallani tai olen sinun lukulistalla, niin nappaa mukaan jos haluat tunnustella. (Osaa blogeista tulee kyllä seurattua blogilista kautta, joten ihan kaikki ei mahdu tähänkään systeemiin mukaan, höh!)

 Tässä on nyt sitten oltu flussan kourissa kohta kaks viikkoa ja koruilut on olleet aika vähissä. Blogeja on tullut selattua pätkittäin jaksamisen mukaan, aina ei vaan ole jaksannut kommentoida. Vieläkin piisaa yskää ja ylimääräisiä eritteitä, no kai tää tästä. Ei tää loputtomiin voi kestää vaikka aika sitkeässä tuntuu olevan.

 Tälläisia härpekkeitä tuli yks ilta telkkua katsellessa ja nojatuoliin käpertyneenä värkättyä. Neulosputkea, valmiina ostettuja virkattuja helmiä sekä puuhelmiä. Tätä vois käyttää talvella neuleen kanssa.

Ja samalla teemalla rannekorunen, pelkkää neuleputkea ilman lukkoa tms.

10 kommenttia:

  1. Neulekorut on ihania, niin talvisia. Sopii hyvin neuleiden kanssa käytettäväksi.

    VastaaPoista
  2. Hauska toi kahvikuppi ;)!

    Kiitos tunnustuksista :)!

    VastaaPoista
  3. Varsin muikeita härpäkkeitä, syksyyn sopivia. :)

    VastaaPoista
  4. Anu pähkinänkuoressa ;)
    Tykkään tosi paljon noista villapalleroista.
    Tausta ei myös ole pöllömpi ;)

    VastaaPoista
  5. Täällähän ollaan tunnustettu. Ihan pakko tunnustaa, että mulla haittaa välillä korut työntekoa. Yks sormus on sellainen, joka aina juttuu muovipusseihin kiinni, kun laittaa ihmisten ostoksia sinne. Ja sitten pussit on tuhannen palasina. Yks rannekoru taas on sellainen ärsyttävä, joka koko ajan kilisee ja kolisee näppäimistön alla olevaa metallilistaa vasten, kun kirjoittaa. Kulkuset-kulkuset vaan soi. Nämä kaks on sellaisia, joita ei viitsi pitää töissä.

    Koru on ihanan lämmin. Se tekisi mieli laittaa kipeän kurkun ympärille.

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo kolmas tunnustus, koska se on kuin omasta elämästäni! Välillä kyllä hävettää kun se muumi-muki voi tosiaan löytyä mistä vaan ;-0

    Neulekoruthan on näköjään aivan huippuja, kun ne tekee Amalia!

    VastaaPoista
  7. Ihania tunnustuksia :), ihania neulekoruja ja hieno muki!Ja pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  8. Hauskoja neulekoruja. Ei tosiaan voisi kuvitellakaan hellesäähän.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania neulekoruja =)
    Mulla kanssa 4-5 mukia joissa kahvinjämät pohjalla, yöpöydällä yksi, keittiön pöydällä yksi, askartelupöydällä yksi jne......

    VastaaPoista
  10. Anonyymi, kiitos!

    Jaana, kiitos! Kuppi lukeutui sarjaan pakko saada :) Luulin vaan että olisin löytänyt sellaisen valmiina, mutta käy se näinkin.

    Inkku, kiitos!

    Jane, kiitos! Pallerot taisi olla "työn alla" sellaset parisen vuotta. Tarviittin vaan flunssa ja toimeettomuus, ennen kuin ne jalostui koruksi asti :)

    Katri, kiitos! No hyvä etten ole yksin kauniin mutta niin epäkäytännöllisen sormuksen kanssa :)

    Mags, kiitos! Kun mennä toohottaa niin aina jää jotain matkan varrelle.

    Sari, kiitos! Kai tää tästä jonain päivänä helppaa ;)

    Piia, kiitos! DoDii, meitä on siis muitakin :D

    Sole, kiitos! Juu ei ihan oo hellepäivän juttu nämä.

    VastaaPoista