torstai 7. toukokuuta 2009

Eikä tullut edes kiire

Mummu tuskin seikkailee blogistaniassa, niin eiköhän tämän kuvan uskalla jo julkaista täällä. Alkuperäinen idea oli jotain ihan muuta, mutta keskiviikkoa vasten yöllä sain mielestäni hyvän idean. Teen Mummulle äitienpäivälahjaksi rintakorun jossa on kivet hänen lasten syntymäkuukausien mukaan. Ja pitikös kahdeksasta kekarasta neljän olla syntynyt helmikuussa = kivi ametisti jota mulla ei tietenkään ollut. Sain kuin sainkin puuttuvat ametistit tänään iltapäivällä postissa, kiitos Helmisopille. Muut kivet korussa on vuorikristalli, turkoosi, tummanvihreä turmaliini ja granaatti. Nyt koru on kiikutettu postiin ja toivotaan parasta että ehtii huomiseksi perille.

Äitikoru Mummulle



Hauska sattuma vaihteeksi, PikkuMyy väsää samaan aikaan kaulakorua jossa keskiosassa on samaa ideaa kuin tässä rintakorussa. Mä en edes tiennyt mitä PM:llä on tekeillä ja vastaavasti hän tiesi vain että olen tekemässä rintakorua ja tarvitsen ametisteja. Onpa meillä ollut parikertaa aikaisemminkin vastaavanlaisia tilanteita, sama idea ja kuitenkin erillaiset korut. Yks esimerkki hopeatyökurssilta, molemmilla oli lähes samanlaiset luonnokset mukana, pyöreä ja reikä hieman sivussa. Minä tein tämän ja Pikkuinen Myy tämän lukon
Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Hyvänen aika, miten hieno ja persoonallinen koru! Sinun työn jälkesi on kyllä niin viimesen päälle tiptop tarkkaa, ettei uskoisikaan. Ja ideasta 10 pistettä!

    VastaaPoista
  2. No tästä kuvasta mää jo nään tarkalleen, että kuin tää onkaan tehty. Kapulakuva oli vanhuksen silmille liian pieni ja epätarkka...
    Kyl maar tästä nii pal hiano tuli!

    VastaaPoista
  3. Hieno rintakoru! Tosi kiva idea laittaa kivet syntymäkuukausien mukaan :)

    VastaaPoista
  4. Onpahan kiva ja persoonallinen lahja. Tykkää varmasti. :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä, persoonallinen lahja, ja kivasti muodostuu sydän siluetti <3

    VastaaPoista
  6. Poikkeatko vaihteeksi blogissani =D

    VastaaPoista
  7. Ihana! Varmasti mieluinen lahja mummulle :) Tuota ideaahan voi jatkojalostaa vielä moneksi.. kaulakoru, rannekoru jne.

    VastaaPoista
  8. Lahja ehti perille ja Mummu tykkäsi todella paljon.

    Ideaa on jo jatkojalostettu riipukseksi ;) Piti tekemäni äidille versio jossa on mun ja lastenlasten kivet. Näin saan siihen kokonaiset 3 kiveä =D
    Homma jäi kesken kun mulla ei ollut kaikista haluamani muotoisia kiviä.

    Ja kiittää kauniisti hän jok ikisestä kommentista.

    VastaaPoista