lauantai 21. syyskuuta 2013

Kukkuluuruu.......

Männä kuukaudet on tuntunut että mulla on aina kiire ja koko ajan hoppu.
Muutama viikko sitten Tölkkidesign kirja tulla putkahti uunista ulos ja on nyt klipsuilevan kansan saatavilla. Kirjalle avattiin fb-sivu jota kautta voi vaikka esittää ohjeisiin liittyviä kysymyksiä, jos niistä on jotain kysyttävää.

Viime aikojen puuhastelut on hyvin pitkälle olleet klipsu voittoisia.
Paljonko on paljon?? Kaverin avustuksella löytyi järjetön kasa tyhjiä tölkkejä ja hänen avustuksellaan lähdettiin nipsuttelemaan klipsuja irti. Aikaa meni 5,5h ja painoarvion mukaan tuli 3982kpl klipsua. Muutaman päivä oli melkoinen näppituntuma asiasta. Tämän jälkeen vielä klipsut pestään ja lajitellaan. Jokainen klipsu käydään vielä pihdeillä läpi rosojen poistamiseksi. Vasta sitten pääsee itse asiaan eli virkkuu koukku sauhuamaan ja katsellaan mitä tuleman pitää. Koukuttavaa puuhaa joskin välillä tuntuu ettei ihan täysjärkisen hommaa, mutta yleensä lopputulos palkitsee.

Pikkupuuhana baarikärpäsen biletossut, kun ilmojen viiletessä pitää heittää ne varvastossut nurkkaan.

Rannekkeita väreissä, klipsukorut ei oikein oo mun "juttu" mutta näistä rannekkeista tykkään.
pop tab bracelet
Ja pyynnöstä piti kokeileman nappikorviksia.

Kravaattiakin piti kokeilla.


Osallistuin fb:ssä paskartelijat sivulla yhteen haasteeseen näillä. Aihe oli ekohenkinen, valkoinen, pyöreä.


Ja jotenkin meni tämäkin homma pöllöilyks, pikku kassia ajattelin tästä.

Tän laukun valmistuttua lähdin postilaatikoille patsastelemaan ja kuinkas siinä sitten kävikään. Naapuri tuli, halusi ja sai. Klipsuja meni 667 kpl
pop tab purse
Seuraava ihan itselle, pidän kaksin käsin kiini ettei kukaan vie. Klipsuja 777 kpl
pop tab purse
Piti sitten vähän testata noita kullanvärisiäkin klipsuja mausteena. Tästä tuli aika iso, riippuu vähän mittaustavasta mutta koko n. leveys 33cm, korkeus 22cm, olkahihna 60cm. Yleisesti luullaan että laukut on painavia, mutta ne on sitä vasta kun on tupattu täyteen kaikkea tarpeellista. Materiaaliahan ei paina juuri mitään, tämä yksilö vähän alle 400g. Klipsuja 818 kpl
pop tab purse
Kaiken tän klipsuhuuman oheessa oon yrittänyt paluuta korupöydän ääreen. Vähän on ollut ihan turistina fiilis, mutta on silläkin saralla saatu jotain valmista ja lisää on valmistumassa. Niistä sitten seuraavassa päivityksessä. Saatanpa samalla kertoa teille "salaisuuden" ; )



17 kommenttia:

  1. Onnittelut kirjasta ja toinen toistaan lumoavimmista klipsutteluista :D Silmälääkkeen kanssa näkö vähän niin ja näin...katsoin jo laukunkin painoks 400kg.... *huoh* Melkein tosiaan....

    VastaaPoista
  2. Onnittelut kirjasta! :) Kyllä on klipsuja, tuo klipsujen tölkeistä irrottelu on varmasti aika hommaa.Niin on hienoja töitä, tuo pikkuinen pöllölaukku on suloinen :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa Amalia! Onnea kirjan johdosta!

    VastaaPoista
  4. Hienoja aikaansaannoksia. Kirja on hankittu ja fb-sivuakin tykätty. Klipsujakin on kerääntynyt askartelua varten aika kasa.

    VastaaPoista
  5. Onneksi on ystävä, joka auttaa tölkkikasojen aikaansaamiseksi.
    Eihän sitä itse kerkiäisi saada muuten tuota kaikkea aikaiseksi.
    Laukut on kyllä hienoja ja ne pikkukukkarot :)

    VastaaPoista
  6. Onnittelut kirjan julkaisusta. Me olemme vaan niin surkeita juojia, etten ikinä varmaan saa säästettyä klipsuja edes pienimpään mahdolliseen työhön. Nuo laukut ovat kyllä super, superhienoja!

    VastaaPoista
  7. Mainioita laukkuja :) Ja onnea kirjasta!

    VastaaPoista
  8. Kävin tänään kirjakaupassa katsomassa alennukset ja muut uutuudet ja juurikin tuon kirjan osti yksi rouva. Itse en klipsuile, mutta hattua nostan tekijöille!

    VastaaPoista
  9. Herttileijaa, et ole ainakaan laiskana ollu:-)

    VastaaPoista
  10. Mulla koko kesän klipsusaalis ois 2 kpl... :-D
    Ihailen sun energiaa ja taitoja! Turkoosi ranneke on makee!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille yhdessä ja erikseen :) Jos tää klipsuilu olisin oman juomisen varassa niin ei juurikaan valmista tulisi. Kiitos kuuluukin sukulaisille / ystäville ja jopa ihan ventovieraille ihanille ihmisille jotka näitä klipsuja viitsii kerätä ja toimittaa minulle <3

    VastaaPoista
  12. Olenkin kaivannut adoptiosinua linjoille jälleen.
    Ihastuttavia kasseja, näyttäviä.

    VastaaPoista
  13. Vau, noista voi näköjään tehdä mitä vaan, kun osaa. Laukuissa klipsut ovat kyllä ihan parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  14. Huh, noissa on kyllä klipsua poikineen. Ihan uskomattoman hienoja! Pitäisi itsekin joskus testata, joten varmaan vois kohta puoliin aloittaa klipsujen kleptoamisen. :)

    VastaaPoista
  15. Oih. Klipsulaukku! Mikä unelma. Mutta kun ei osaa, tai juo mitään missä on klipsuja, niin vaikeaksi mänöö! Onnea kirjasta!

    VastaaPoista