sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Kamelontti korvikset

Tämä korvakorumalli on ollut pitkän aikaa mietintämyssyssä. Mutta tekiskö pienet, vai tekiskö suuret, vai kentis kuudet.....

Ja värillähän on väliä. Vanhaa rosaa, pinkkiä, sinistä, shampanjaa ja mustaa. Niinpä niin, kaikki tänne äkkii mulle nyt ja heti.

Piirtelin korvismallia paperille ja sain kuningasidean tuosta riipusosasta. Tein siitä avattavan niin kiviä voi vaihtaa mielen mukaan.

Tein sukulaiselle tilauksesta solmiokoruja ja yksi oli menossa rippilahjaksi. Laitoin yllärinä mukaan tekemäni rippikortin. (Malli ei ole oma vaan apinoitu valmiskortista jollaisen mp sai ripille päästessään) Puku on leikattu mustasta pahvista, teipattu korttipohjaan kaksipuoleisella teipillä. Loput hoidettu mustalla ja hopeatussilla. Solmiokoruja en jaksanut kuvata, kun eiköhän niitä ole jo nähty.

Viikonloppuna mentiin eikä meinattu, PikkuMyyn kanssa suhattiin lauantaina Lahdessa Jalo- ja korukivi & Helmimessuilla. Me ei otettu lamaa mukaan ja se näkyi reilusti keventyneessä kukkarossa. Tuli ostettua helmiä jos jonkinmoisia ja työkaluja. Eikä me pienistä hätkähdetä sunnuntaina oltiin Turun kädentaito- ja antikkimessuilla. Ei sitä täältäkään pitänyt tyhjin käsin kotiin lähteä. Messuostoksia en myöskään jaksanut kuvata.

14 kommenttia:

  1. Hieno idea noissa korviksissa!

    Ja jos se meistä vaan kiinni olisi, niin lama olisi kuollut viimeistään kuluneena viikonloppuna...

    VastaaPoista
  2. Ja työ hurjat!! Minä niin haluaisin nähdä messukuvia, kun en itse ole niille päässyt!

    Tuo vaihtokorvis-idea on ihana <3

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva idea tuo vaihtosysteemi!

    Harmi, kun en päässyt noille messuille, siellä olisi ollut kiva käväistä...

    VastaaPoista
  4. Messukuvia olis kyllä kiva nähdä! Hieno idea nuo vaihdettavat helemet. Tykkään tosta isosta hopeaosasta!

    VastaaPoista
  5. Tosi kivat korvikset! Toi vaihtohomma on kyllä näppärä idea :)
    Ja jos oikein blingiä haluaa, niin noi vaihto-osathan voi tunkea sitten kaikki kerralla noihin korviksiin ;)

    VastaaPoista
  6. Korvikset on nerokas idea!! :)

    VastaaPoista
  7. Hieno idea korviksissa, kun kiviä saa vaihdettua asusteiden värien mukaan, oikein nerokasta :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat ja kätevät korvikset, sopii kyllä jokaiseen tilanteeseen =)

    VastaaPoista
  9. Taas tuli näytettyä, että sää et oo tyhmä! Hieno idea noin vaihtarikorvikset. Monet yksien hinnalla!

    VastaaPoista
  10. kiva idea kauniissa korviksissa :)

    VastaaPoista
  11. No onpas nerokas korvissysteemi! Itse en päässyt Turun messuille, harmi vaan, mutta onneksi lamaa voi karkottaa ihan tästä kotikoneeltakin käsin ;)

    VastaaPoista
  12. Aloittelen koruharrastusta ja olen miettinyt miten tuo kieputus tehdään ja tuohon hopealankaan?

    VastaaPoista
  13. Voi jessus että on ihania korviksia! :O

    VastaaPoista
  14. Kiitti kaikille kommenteista tässähän melkein tuntee itsensä Einsteiniksi =D

    Tanja täältä löytyy yksi ohje kierteisille lenkeille;
    http://www.fusionbeads.com/beadingfaq/techniques.php?bfid=14
    ja Helmetti on hyvä tietolähde.

    VastaaPoista