torstai 5. huhtikuuta 2012

Puuhastelu osastoa

Joskus viime syksynä näin jossain blogissa ekaa kertaa tällaisen paperista tehdyn kukkapallon. Ja sen jälkeen niitä on vilahdellut siellä täällä. Youtubesta ja Googlella löytyy ohjeita mm. hakusanoina origami flower ball. Kun eka kukka oli tehtynä niin miäs asiaan kuuluvasti ihasteli että onpa hieno. Hetkeä myöhemmin kysyi ÄlliStyNeeNä, MiTä SÄ TeeT....revit kirjoja?? Niin taidan repiä.

Pääsiäiskoristeita ei ole nähty tässä huushollissa sitten sen jälkeen kun lapset on kasvanu ohi pääsiäisruohojo iästä. FB:n käspaikka sivulla Virpi esitteli käpytirppoja, ihastuin ideaan ja tirppoihin oitis ja pakkohan oli sitten apinoida ja pari sellaista tekaista. Aivan ihana blogi ja erittäin idearikas ja innostava, kannattaa käydä tutustumassa. Eivät munineet kultamunia nämä, hopeisia pukkas tulemaan.
Hei sisustetaanko teillä?? Meillä risustetaan... ja täytetään niillä olohuone. Heikkohermoinen saattaisi hermostua kun kämpän valtaa milloin mikäkin.
Minä kokeilen, minä väännän ja värkkään.


No joo :D ja hämmästeleviä ilmeitä kun keittiönpöydältä löytyy pajunkissoja lautaselta. Ensin tuli Turo ja perästä seuras MunaPää. Mutta hyvin voimakas karvankasvu oli heillä, yhdessä yössä muuttuivat karvamuniksi.
Ja mitä niistä karvamunista sitten tulikaan...tai mihin ne oikeastaan päätyikään.


 
101 korvishaasteen pari 27 pöllöillen. Pöllöt korumetallia ja koukut niobiumia, ilmottauduin vapaaehtoiseksi "koekaniiniksi" kun Idän Helmi kyseli FB sivuillaan testaajia. Tuntuu sopivan tämä materiaali nikkeliallergiselle. Viikon on nämä killuneet korvissa ja ei ole tullut mitään oireita.
Ja tunnustuksia on pukannut kaksin kappalein.  Matonkude antoi tämän, kiitos!!
Tiina tämän, kiitos!!
Näitä on nyt pukannut sen verran että kaikki tunnustettavissa oleva on jo tunnustettu :D Ja ajan puutteen vuoksi en nyt jaa näitä eteenpäin. Kiitos ja anteeks.

Pääsiäisen aikana koitan saada luettua blogilistan läpi, kun on sekin jäänyt ihan retuperälle.

19 kommenttia:

  1. Onpa hauska keksintö nuo pajunkissoista tehdyt munat Upeat sydänkranssit:)

    VastaaPoista
  2. Wau, mitä olet saanut aikaan. Siitä inspiroituneena pitääpi varmaan hypätä johonkin risukkoon keräämään tarvikkeita.

    VastaaPoista
  3. Amalia, sullon näppärät ja taitavat kädet <3 Aivan ihania tuotoksia :-D

    VastaaPoista
  4. On kerrassaan ihania kaikki.
    Turo oli kyllä symppis =D

    VastaaPoista
  5. Ootan lumen laskemista jotta pääsen risukauppaan :) Hianoja. Myös karvamunat <3

    VastaaPoista
  6. Toisilla on karvanopat, niin Amalia värkkää omat karvamunat :) Hienoja härpäkkeitä taas, mut harakkaa miellyttää tietysti eniten tuo korupuoli :D

    VastaaPoista
  7. Hienoja noi syrämmet, taidan varastaa, sulla noi tehty pajusta mää taidan tehä riippakoivusta!

    VastaaPoista
  8. Hienoja värkkäyksiä sulla. Kivoja nuo risuteokset. Noita tekis mieli itselläkin. Ehkä joku päivä.

    VastaaPoista
  9. Kukkaset ovat kyllä hienoja!
    Kyllä kannatti väntää ja värkätä, tosi kivoja juttuja!
    Hei, enkä olekkaan ainoa suomessa joka ei laita pääsiäiskoristeita eikä ruohoa :)

    VastaaPoista
  10. Ihanainen postaus!

    Mukavaa pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  11. Näppärästi näperrelty,taitavasti toteutettu,niin on hienoja ihan kaikki :)

    VastaaPoista
  12. Voi mitä ihanuuksia! Hyvää pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  13. Wau mitä ihania paperikukkia. Noita on pakko kokeilla. Ja nuo sydämet ovat taidetta. IHANIA. Mukavaa Pääsiäisen jatkoa Sinulle

    VastaaPoista
  14. Kiitos Amalia ja tervetuloa blogiini.

    VastaaPoista
  15. Mate, kiitos! Idea "karvamunista" ei ole oma vaan olen nähnyt sen jossain lehdessä vuosia sitten.

    IhanHelmee, kiitos! Kävin kanssa jo hakemassa risutäydennystä :D

    Eila, kiitos!

    Mags, kiitos!

    Matonkude, kiitos! No Turo on Turo :D Vähän hidas mutta ihan mukava.

    Muikku,kiitos!

    Paula, kiitos! No pitäähän joka tytöllä omat karvamunat olla :D

    Tiutau, kiitos! Varastaa tuskin tarvii, eiköhän nää ideat oo jo monessa paikassa nähty.
    Sydämet on kyllä nuoresta koivusta, pyöreä kranssi on pajua.

    Rosalii, kiitos! Siitä vaan vääntämään, mukavaa puuhaa tämä(kin)

    Vikki,kiitos! :) En mä tiedä mikä antipatia mulla pääsiäiskoristeisiin, mutta ei niin ei. Nää käpytirpat on ihan poikkeusjuttu.

    Kati,kiitos!

    Sari, kiitos!

    MarjaK, kiitos ja kiitos samoin :)

    Enkulin käsityöt, kiitos! Ja pääsiäisen jatkoja myös sinulle.

    VastaaPoista
  16. Karvapallit :D Oikeesti oli hienoja munia. Nuo kukan ohjeet kiinnostaisi ! On kyllä ihan omaa luokkaansa ( mulla olis vintillinen vanhoja kirjoja, joita voisin kanssa repiä).

    VastaaPoista
  17. Mikä ihana bloggaus! Oli elämys rullata kohta kohdalta alaspäin ja aina vain ilmestyi uusia taidonnäytteitä! Kiitos silmänruoasta!

    VastaaPoista
  18. Joskus itsekin noita kukkia ihastellut, onpas kauniita kirjan sivuista tehtynä! Ja ihanuuksia kransseja. ♥ Söpöt kisunkarvamunat! ;)

    VastaaPoista